Euroopan yhdentyminen on lisännyt paitsi valtioiden yhteistyötä myös kansalaisten elämään vaikuttavaa lainsäädäntöä. On tärkeää, että myös ikääntyvien kansalliset järjestöt harjoittavat yhteistyötä yli maiden rajojen.
Kansallinen senioriliitto ry osallistuu European Senior Citizens' Union'in (ESCU) toimintaan.
ESCU kokoontuu pari kertaa vuodessa laatimaan yhteisiä suosituksia eläkkeisiin, eläkeikään, ikääntyvien palveluihin sekä senioreiden henkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen toiminnallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Muun muassa palveludirektiivi on hyvä esimerkki eläkeläisjärjestöjen onnistuneesta kansainvälisestä yhteistyöstä.