Kiitos luottamuksesta!Senioriliiton liittokokous sujui Jyväskylässä alusta loppuun saakka myönteisessä ilmapiirissä. Asioiden käsittely tapahtui rakentavasti ja yhteistyöhenkisesti. On ilo ja kunnia kuulua liittoon, jonka edustajat omaavat tällaisen valmiuden tehtäväänsä. Elämän varrella kertynyt runsas kokemus kuvastuu sekä kannanotoista että menettelytavoista. Kiitän lämpimästi liiton johdon saamasta luottamuksesta. Edellisen kaksivuotiskauden aikana saatujen hyvien kokemusten pohjalta liiton hallitus on nimennyt edunvalvontatyöryhmän. Sen keskeisenä tehtävänä on valmistella liiton eläkenäkemykset seuraavalle eduskuntakaudelle. Työryhmä on kesäkuussa aloittanut laajan kartoituksen vallitsevasta tilanteesta. Johtopäätökset ja liiton vaatimukset esitetään syksyllä. Liittokokouksessa korostettiin eläkeläisjärjestöjen yhteisen edunvalvojan EETU:n roolia. Se on toiminut neljä vuotta ja on lunastanut paikkansa suhteessa maan päättäjäkuntaan. Osa sen ajamista asioista on onnistuttu saamaan läpi hyväksytysti, osaa ei. Ehkäpä tärkein yhteinen saavutus on ollut se, että taloudellisen laman yhteydessä ei ole tällä kertaa leikattu eläkkeitä. Kunniajäseneksi Jyväskylässä kutsutulla liiton edellisellä puheenjohtajalla Ritva Laurilalla oli aikanaan suuri osuus EETU:n luomisessa. Hän on edelleen neuvottelukunnassa aktiivisesti mukana. Ensi huhtikuussa päättyvän eduskunta- ja hallituskauden aikana on saatu aikaan muutama merkittävä tulos. Verotuksessa taulukot on korjattu sellaisiksi, että palkka- ja eläketulot ovat samanarvoisessa asemassa. Aukkoja on toki verotuksen tasa-arvoistamiseen edelleen jäänyt, joten työtä tälläkin sektorilla riittää. Vuoden 2011 alkukuukausina voimaan astuva takuueläke parantaa pienituloisimpien eläkeläisten asemaa. Eläkeyhtiöiden kaatumisvaara kansainvälisen laman mukana on torjuttu erikoislailla. Monista yhteisistä ponnisteluista huolimatta taitetun indeksin korjaamisessa ei ole päästy eteenpäin. Kuluvan vuoden alussa voimaan astuneen elinaikakertoimen vaikutuksesta on nyt alettu keskustella eläkkeiden tulevaisuudesta. Olisikohan tämän asian merkeissä mahdollista saada päättäjien pöydille myös taitettu indeksi? Se on pian 15 vuotta kiusannut eläkeläisiä verrattaessa eläketulojen kehitystä palkkojen nousuun vain viidenneksen verran. Omaishoitoon ei ole riittävää parannusta saatu aikaan. Toiveet kohdistuvat nyt vanhuspalvelulakiin, jonka valmistelu on aloitettu peruspalveluministeri Paula Risikon toimesta. Ehdotusten on kaavailtu olevan valmiina heti uuden eduskunnan aloittaessa toimintansa. Hyvää kesää! Jouni Mykkänen
|