Etelä-Karjalassa Rohkeasti senioriksi -etäkurssi kesäkuun alussa!

Etelä-Karjalassa Rohkeasti senioriksi -etäkurssi kesäkuun alussa!

Rohkeasti senioriksi -tanssinohjaajakurssin siirtämisen myötä järjestämme alueella Rohkeasti senioriksi -etäkurssin.

Ikäinstituutin säätiö on linjannut aloittavansa liikuntakoulutuksensa lähitoteutuksena vasta elokuussa. Näin ollen Etelä-Karjalan Rohkeasti senioriksi -tanssinohjaajakurssi, joka toteutetaan heidän kanssaan yhteistyössä, joudutaan siirtämään syyskaudelle.

Tätä siirtoa paikkaamaan järjestämme alueella Rohkeasti senioriksi -etäkurssin Teamsin välityksellä, jossa tuttuun tapaan käsitellään vapaaehtoistoiminnan ulottuvuuksia, seniorikansalaisen taloutta sekä varautumista elämän eri tilanteisiin tulevaisuudessa. Kurssi järjestetään Teamsissa ke 2.6.2021 klo 12:30-15:30. Kurssille osallistumiseen tarvitaan nettiyhteys ja jokin laite kuten tietokone tai älypuhelin, mutta Teams-sovellusta ei tarvitse ladata. Nettiselaimellakin pääset kurssille.

 

Jos koet eläkkeelle siirtymisen olevan itsellesi ajankohtainen asia tai olet jo jäänyt jokin aika sitten eläkkeelle, ilmoittaudu mukaan! Muista myös kertoa asiaa pohtiville tuttavillesi ja läheisillesi etäkurssistamme, jolle voi osallistua turvallisesti kotoaan käsin!

 

LUE LISÄÄ JA ILMOITTAUDU Etelä-Karjalan kurssille painamalla tästä.