Rohkeasti seniori ja VALLI ry viettävät tänään 26.11. Välittämisen päivää!

Rohkeasti seniori ja VALLI ry viettävät tänään 26.11. Välittämisen päivää!

Hanke osallistuu toista kertaa VALLI ry:n Välittämisen päivän muistamiseen.

 

Rohkeasti seniori -hanke pyrkii toiminnallaan tukemaan eläkkeelle siirtyviä sekä heidän hyvinvointiaan. Välittämiseen pohjautuvan toiminnan keskiössä on myös toisten auttaminen, sillä hankkeemme toteuttamat kurssit auttavat tukemaan tulevaisuudessa myös toisia eläkkeelle siirtyneitä. Yksi kurssiemme merkittävistä teemoista on myös vapaaehtoisuus ja vapaaehtoistyö. Niiden kautta eläkkeelle jäävä voi samaan aikaan rakentaa itselleen mielekästä eläkeajan arkea ja tehdä hyvää auttamistyössä.

Hanke muistaakin VALLI ry:n, yhteistyökumppaninsa, Välittämisen päivää. Hanke on aloittanut yhteistyönsä VALLI ry:n kanssa vuonna 2020, ja on esimerkiksi kuluneena vuonna toteuttanut viisi koulutustilaisuutta yhteistyössä heidän kanssaan. Näin olemme kouluttaneet matalan kynnyksen toimintaa sekä etsivää työtä, jotka ovat eräitä välittämisen kulttuurin avaintekijöitä.

Välittämällä tapaamme toisiamme, kuulemme mitä toisella on sanottavana ja jos hän on esimerkiksi jäämässä pian eläkkeelle, kutsumme hänet esimerkiksi mukaan hankkeen tai vapaaehtoistyön toimintaan. Näin kukaan ei jäisi yksin suuren elämänmuutoksen keskelle.

 

Toivotammekin kaikille hyvää Välittämisen päivää, ja kannustamme välittämään toisista ja lähiyhteisöstä vuoden jokaisena päivänä. Kuunnellaan, mitä toisella on sanottavaa, ja ymmärretään heidän tilannettaan ja tuntemuksiaan. Siitä on kannustava, rakentava ja lämmin välittäminen tehty.

 

Välittämistä tukevia kysymyksiä, Kuva: VALLI ry.

 

VALLI ry:n laatima Välittämisen päivän muistamista auttava lista:

 

Miten Välittämisen päivää voi viettää?

  1. Järjestä Välittämisen päivän tapahtumia, tempauksia tai kohtaamisia – pieniä tai suuria – voit käyttää myös niiden ideoinnissa apuna listaa pienistä välittämisen teoista
  2. Tunnista apua ja tukea tarvitsevat ikäihmiset ja toimi, kun herää huoli
  3. Kerro Välittämisen päivästä ja välittämisen merkityksestä omissa verkostoissasi ja sosiaalisessa mediassa
  4. Kohtaa rohkeasti ja aidosti toisia ihmisiä, erityisesti ikäihmisiä, ja kysy, mitä heille kuuluu ja voisitko olla jotenkin avuksi
  5. Tee itse ja kannusta myös muita tekemään pieniä välittämisen tekoja – voit käyttää ideoinnissa apuna listaa pienistä välittämisen teoista
  6. Tutustu huoli-ilmoituksen tekemiseen

 

 

Marraskuisin terveisin

Rohkeasti seniori -hanketiimi