Kesäviesti senioriliiton toiminnanjohtajalta

Kesäviesti senioriliiton toiminnanjohtajalta

Senioriliiton toiminnanjohtaja Matti Niirasen kesäviesti jäsenistölle!

Hyvä seniori!

Suomen hallitus on purkanut eilen ikärajaan 70 vuotta perustuvan suosituksensa fyysisten kontaktien välttämisestä. Tämä on suuri helpotus monelle seniorille ja heidän läheisilleen.

Vaara ei kuitenkaan ole vielä ohi. Hallituksen tiedotteen mukaan lähikontakteissa on hyvä noudattaa edelleen pidättyvää linjaa ja yksilöllistä harkintaa. Jokaisen on siis syytä seurata edelleen THL:n hygienia- ja muita ohjeita, joilla ikääntyneiden tartuntariskiä voidaan pienentää. Linkki THL:n sivuille on tämän kirjeen alareunassa.

Olemme säästyneet onneksi vielä pahemmalta. Lähikontaktien välttämisellä Suomi on pitänyt koronan kurissa. Valitettavasti moni ikääntynyt on kuitenkin kuollut tähän virukseen, mutta huomattavasti harvempi kuin naapurissamme Ruotsissa.

Tänä kesänä meidän on kiinnitettävä huomio eristyksissä pidempään oleilun kielteisiin vaikutuksiin ja lievennettävä niitä. Kulunut poikkeuksellinen kevät on ollut monelle meistä henkisesti erittäin raskasta aikaa. Nyt jos koskaan tarvitaan empatiaa ja ystäviä tueksi.

Muistetaan pitää kesälläkin yhteyttä yksinäisiin ystäviimme. Soitellaan heille, harrastetaan yhdessä ja käydään kävelyllä tai kylässä, turvaohjeet tietysti muistaen. Pienikin ele on nyt suuri ilo.

Meidän kaikkien on muistettava liikkua riittävästi ja pidettävä huolta kunnostamme. Kesä on tähän erinomaista aikaa. Niilo Tarvajärven sanoin: ylös, ulos ja lenkille!

Nautitaan Suomen kauniista suvesta ja palataan elokuussa uusin voimin mukaan senioritoimintaan.

Hyvää, aurinkoista ja leppoista kesää sinulle ja läheisillesi!

Matti Niiranen

toiminnanjohtaja

Kansallinen senioriliitto ry

 

Linkki THL:n ohjeisiin löytyy sivulta  https://thl.fi

JK. Senioriliiton toimisto on kesäajassa ja lomilla. Palaamme normaalirytmiin jälleen 3.8.2020.