Kirkollinen pääsiäistervehdys 2021
Kirkollisen pääsiäistervehdyksen on kirjoittanut rovasti Anja Hänninen Keravalta.
JEESUS ELÄÄ
Kevätaikaan ajoittuva Pääsiäinen on kirkkovuoden kokohokohta. On valoisaa. Aurinko lämmittää sulattaen pois lumet ja saaden kevään kukat nousemaan mullasta. Lintujen laulu lisääntyy aamu aamulta ja mielemmekin virkistyy. Sanotaan, että ”pääsiäisaamuna aurinkokin tanssii”. Mistä mahtanee olla kysymys?
Tuo sana Pääsiäinen viittaa siihen, kun Israelin kansa pääsi muinoin pois Egyptin orjuudesta. Se viittaa myös siihen, että Jeesus pääsi pois haudasta. Me ihmiset pääsemme vapaiksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta Jeesuksen ristinkuoleman kautta.
Pääsiäinen on täynnä iloa ja riemua. Jeesuksen haudalle kiiruhtaneet naiset kokivat jotain ennen kuulumatonta. Enkelin riemuviesti yllätti naiset. ”Ei Hän ole täällä. Hän on noussut ylös” Pääsiäisen ilosanoma on täynnä Jumalan rakkautta. Jeesus elää!
Muistan hyvin elävästi, kun aikanaan olin eräänä Pääsiäisenä Pietarissa ja osallistuin lähellä olevassa ortodoksikirkossa pääsiäisyön juhlaliturgiaan. Keskiyön aikaan hämärässä kirkossa alkaa valo lisääntyä sitä mukaa, kun tuohukset syttyvät ihmiseltä toiselle täydessä kirkkosalissa, jossa juuri mahtui seisomaan. Kuoro laulaa kirkkaasti tuttua pääsiäistroparia Kristus nousi kuolleista, kuolemallaan kuoleman voitti. Samaan aikaan me tervehdimme toisiamme sanoen ”Kristus on ylösnoussut”. ”Totisesti on ylösnoussut.”. Tuon riemuviestin siivittämänä olisi hyvinkin voinut aamulla varhain nähdä auringonkin tanssivan.
Mitä meille pääseminen tänä Pääsiäisenä voisi merkitä?
Ehkä kipeimmin toivoisimme pääsevämme tästä koronan kurimuksesta vapaiksi. Pääsisimme tapaamaan läheisiämme. Olemmehan nyt viettämässä toista Pääsiäistä poikkeusolojen rajoituksin. Elämämme on edelleen monin tavoin rajattua.
Tilaisuus toisensa jälkeen on peruttu. Kirkkojenkin ovet ovat pääsääntöisesti lukittu. Voimme tavata toisiamme vain tietyin ehdoin tai etänä.
Mutta Pääsiäistä ei ole tänäkään vuonna peruttu. Pääsiäinen on ja tulee aivan niin kuin kevät ja valoisuus tulevat vuosi vuodelta ja saavat luonnon viheriöimään. Pääsiäisen sanoman äärelle me nytkin saamme ihmetellen ja kiittäen hiljentyä. Ylösnousseen Vapahtajamme kohtaaminen ei ole ajasta, ei rajoituksista eikä paikasta kiinni. Hänen luokseen ei ole pääsy kielletty eikä osallistujien määrää rajoitettu.
Kodeissamme ja rakkaittemme haudoilla me saamme nytkin vapaassa isänmaassamme sytyttää omat kynttilämme ja tuohuksemme kiitollisin mielin. Kristus on Ylösnoussut.
Usko ylösnousemukseen kantaa meitä surummekin keskellä. Pääsiäisen sanoman ydin on Jumalan rakkaudessa.
”Pilvimuurista valo välähtää. Pilvimuurista valo välähtää.
Läpi lukkojenkin Herra Jeesus tulla voi. Kuolleista hän noussut on.” Virsi 104:1
Hyvää ja riemullista Pääsiäistä!
Anja Hänninen, rovasti, Kerava