Puheenjohtajan mielipidekirjoitus: Turvallinen vanhuus ei saa olla sattumanvaraista – tarvitaan velvoittava palvelustrategia
Suomessa ikääntyneiden palvelujärjestelmä ei enää vastaa kasvaviin tarpeisiin: hoitoon on vaikea päästä, laatu vaihtelee ja digipalvelut sulkevat suuren joukon ulkopuolelle. Vanhusasiavaltuutetun mukaan jopa kolmannes yli 65-vuotiaista ei käytä sähköisiä palveluja lainkaan, mikä uhkaa yhdenvertaisuutta.
Mielipidekirjoitus on julkaisu Turun Sanomissa 4.8.2026.
Kansallinen senioriliitto esittää laadittavaksi vanhuspalvelustrategian, joka toisi ikävaikutusten arvioinnin lainsäädäntöön, vahvistaisi vanhusneuvostojen asemaa ja loisi kansalliset laatukriteerit hoivaan. Ikääntyneiden yhdenvertaiset palvelut on turvattava.
Suomi ikääntyy ja ihmiset elävät yhä pidempään. Se ei ole kriisi, vaan osoitus onnistuneesta yhteiskuntakehityksestä.
Samalla on kuitenkin tunnustettava tosiasia, että ikääntyneiden palvelujärjestelmä ei vastaa tämän päivän kasvaviin tarpeisiin. Kun hoitoon pääsy ja palvelujen laatu vaihtelee eikä ikäihmisten ääni ei kuulu päätöksenteossa, luottamus yhteiskunnan palvelulupaukseen horjuu.
Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo on nostanut esiin huolen siitä, että suuri joukko ikääntyneistä jää digitaalisten palvelujen ulkopuolelle. Tilastojen mukaan jopa kolmannes yli 65-vuotiaista ei käytä sähköisiä palveluja, mikä heikentää mahdollisuuksia hoitaa terveys- ja hyvinvointiasioita ja uhkaa yhdenvertaisuutta. Digipalvelun ongelmat koskettavat satojatuhansia suomalaisia.
Suomeen tulee, lapsistrategian tavoin, laatia velvoittava vanhuspalvelustrategia, joka ohjaa hyvinvointialueita, kuntia, yrityksiä ja järjestöjä yhdenvertaisten palvelujen toteuttamiseen.
Nykyinen Kansallinen ikäohjelma sisältää hyviä ehdotuksia hoivapalvelujen laadun ja toimintakyvyn parantamiseksi sekä inhimillisen asiakaspalvelun vahvistamiseksi. Mutta ikäohjelma on luonteeltaan suositus. Suositukset eivät velvoita, vaan jättävät toteutukseen liikaa harkintavaltaa.
Ikääntyneiden oikeudet eivät saa riippua asuinpaikasta tai tulotasosta. Tarvitaan strategia, joka antaa selkeät velvoitteet ja raamit koko maahan.
Vanhuspalvelustrategian tavoite on saada ikävaikutusten arviointi osaksi lainvalmistelua. Aivan kuten valmistelussa nykyisin arvioidaan lakiesitysten talous-, työllisyys- ja ympäristövaikutuksia, myös päätösten vaikutukset ikäihmisiin tulee arvioida ennalta.
Samalla vanhusneuvostojen asemaa on vahvistettava niin, että ikääntyneitä kuullaan jo asioiden valmisteluvaiheessa, ei jälkikäteen.
Julkinen hoivakeskustelu on keskittynyt liiaksi hoitajamitoitukseen. Todellinen ongelma on palvelujen laatu ja yhdenvertaisuus. Palvelulupaus on päivitettävä luomalla kansalliset laatukriteerit hoivapalveluille, yhtenäiset kriteerit omaishoidolle sekä vahvistamalla omalääkärimallia.
Lisäksi on panostettava ennaltaehkäisyyn kehittämällä säännöllisiä terveystarkastuksia tarjoavaa ikäneuvolatoimintaa sekä varhaisia kotipalveluja. Ennaltaehkäisy ei ole kuluerä, vaan investointi toimintakykyyn ja hyvinvointiin.
Julkisen talouden heikko tila ei poista vanhuspalvelustrategian tarvetta – päinvastoin. Kun tiedetään, että väestön ikääntyminen lisää palvelutarvetta ja talouspaineet kasvavat, käytettävissä olevat varat on suunnattava vaikuttavammin ja inhimillisemmin.
Ilman selkeitä velvoitteita säästöt uhkaavat kohdistua palveluihin, jotka ovat ikääntyneiden hyvinvoinnin kannalta kriittisimpiä.
Myös päättäjät tiedostavat muutostarpeen. Finanssialan keväisen kyselyn mukaan 83 prosenttia päättäjistä katsoo, että yhteiskunnan palvelulupaus kaipaa täsmennystä.
Vanhuspalvelustrategiaa tarvitaan palauttamaan kansalaisten luottamus hyvinvointiyhteiskuntaan ja varmistamaan, että inhimillinen ja turvallinen vanhuus ei jää kiinni sattumasta.
Kari Kantalainen
puheenjohtaja, Kansallinen senioriliitto ry