Mielipidekirjoitus: Vanhuspalvelujen tarpeen kasvuun on varauduttava ajoissa
Seuraavaan hallitusohjelmaan on kirjattava ennakointiin perustuvan, velvoittavan vanhuspalvelustrategian laatiminen, kirjoittaa Kari Kantalainen.
Mielipidekirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 31.10.2026
Julkista taloutta on tasapainotettava, mutta keinojen tulee olla oikeudenmukaisia ja inhimillisellä tavalla kestäviä. Säästökohteiksi esitetyt eläkkeiden leikkaukset, verotuksen kiristäminen ja sosiaali- ja terveyspalvelujen heikentäminen ovat eläkeläisille erityisen ongelmallisia, koska eläkkeellä ollessa oman toimeentulon parantaminen on todella vaikeaa.
Leikkaaminen tämän päivän menoista ei myöskään ratkaise ikääntyvien palvelutarpeen kasvua. Sopeuttamisen keinovalikoimaa on laajennettava ennakoiviin ja helposti saavutettaviin palveluihin, joilla tuetaan kotona selviytymistä ja vähennetään raskaampien ja kalliimpien palvelujen tarvetta. Oikeat palvelut, oikeaan aikaan, oikeaan paikkaan on inhimillisesti ja taloudellisesti järkevä tapa toimia.
Väestön ikääntyminen ei ole yllätys. Silti vanhuspalveluista keskustellaan usein vasta silloin, kun hoivapaikat eivät riitä, kotihoito kuormittuu tai ikääntynyt joutuu odottamaan apua kohtuuttomasti.
Kansallinen ikäohjelma sisältää hyviä tavoitteita, mutta suositusluonteisina ne eivät riitä varmistamaan yhdenvertaisia palveluja kaikkialla. Seuraavaan hallitusohjelmaan onkin kirjattava ennakointiin perustuvan, velvoittavan vanhuspalvelustrategian laatiminen ohjaamaan pitkäjänteisesti valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien toimintaa.
Kyse ei ole lisäbyrokratiasta vaan ajattelu- ja toimintatapojen muutoksesta. Strategiassa on vahvistettava ikävaikutusten arviointia päätöksenteossa ja toimeenpanossa, tuettava ikääntyneiden osallistumista ja vanhusneuvostojen asemaa sekä luotava yhteiset laatukriteerit kotihoitoon ja ympärivuorokautiseen hoivaan. Palvelut eivät saa riippua asuinpaikasta, digitaidoista tai varallisuudesta.
Kotihoidon rinnalle tarvitaan lisää ennakoivia palveluja. Ikäneuvolatoiminnan kehittäminen sekä terveydentilan, toimintakyvyn ja ravitsemuksen säännölliset arvioinnit tukevat arjessa selviytymistä. Samalla voidaan tunnistaa ajoissa yksinäisyys, liikkumisen vaikeutuminen ja muut toimintakykyä uhkaavat muutokset.
Ennaltaehkäisy ei ole pelkkä menoerä, vaan järkevää talouspolitiikkaa ja inhimillistä vanhuuspolitiikkaa. Jokainen oikea-aikaisesti käytetty euro voi vähentää raskaampien palvelujen tarvetta myöhemmin.
Ikääntyminen ja pidempi elämä ovat osoitus hyvinvointiyhteiskunnan onnistumisesta. Vanhuspalvelujen tulevaisuutta ei pidä rakentaa kriisien kautta. Siihen on varauduttava ajoissa.
Kari Kantalainen
puheenjohtaja, Kansallinen senioriliitto ry