Ohjeita koronajoulun viettoon

Ohjeita koronajoulun viettoon

Juhlien suunnittelussa kannattaa varautua siihen, että koronaepidemian tilanne saattaa nopeasti vaihdella alueellisesti.

Epidemian leviämisvaiheessa olevat kunnat voivat suositella rajoituksia myös yksityistilaisuuksien osallistujamääriin. 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen muistilista jouluun

  1. Keskustele juhlapyhien viettämisestä läheisten kanssa etukäteen. Yhdessä kannattaa sopia, miten järjestätte mukavan juhlan mahdollisimman turvalliseksi kaikille.
  2. Juhli alle 10 hengen ryhmissä, mieluiten kotona läheisimpien ihmisten kanssa. 
  3. Jos päätät lähteä kyläilemään, mieti, olisiko yöpyminen hotellissa mahdollista.
  4. Jos sinulle tulee oireita, älä osallistu kokoontumiseen tai peru järjestämäsi kokoontuminen ja hakeudu testiin.
  5. Muista huolellinen käsi- ja yskimishygienia myös joulukiireiden keskellä. Muistuta myös mahdollisia vieraita käsienpesusta ja tarjoa riittävästi käsidesiä. 
  6. Varmista, että omassa ja läheistesi puhelimissa on Koronavilkku-sovellus.
  7. Vältä kiire ja tungokset. Hoida juhlaostokset kauppojen ruuhka-aikojen ulkopuolella tai tilaa paketit ja kauppakassit suoraan kotiin.
  8. Panosta joulusiivouksessa pintojen desinfioimiseen ja käsihygieniaan.
  9. Käytä mielikuvitusta ja järjestä hauskoja juhlahetkiä etänä: suvun yhteisen jouluaterian voi jakaa etäyhteyksin, porukalla voi pitää joululauluillan verkossa, äänestää parhaan konvehdin tai kokoontua uudenvuodenvastaanotolle. 
  10. Muista ulkoilla. Yhdessä voi käydä vaikkapa haudoilla tai reippailla jouluvaloja ihastelemaan.
  11. Pyydä joulupukkia jättämään lahjasäkki ulos. Pukkia voi tervehtiä ikkunasta tai ulkona etäisyyden päästä. Nyt kannattaa halailla ja laulaa vain läheisten kesken. 
  12. Muista television ja radion tunnelmalliset jouluohjelmat. Suuntaa sohvalle ja rentoudu!

Jos korona mietityttää tai Koronavilkku-sovelluksesta herää kysyttävää, voit olla yhteydessä Tietoa koronaviruksesta -puhelinneuvontaan numerossa 0295 535 535.

 

Lähde: THL  

Lue lisää THL:n sivuilta!