Puheenjohtaja Anneli Taina: Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ja tukea toinen toisillemme – Pysytään rauhallisina

Puheenjohtaja Anneli Taina: Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ja tukea toinen toisillemme – Pysytään rauhallisina

Pysytään rauhallisina ja annetaan arvoa sille, että ikäihmisiä ja myös yhteiskuntaa suojellaan. Pidetään huolta toisistamme. Selviämme suomalaisella sisulla ja yhteisvastuulla.

Hyvät Kansallisen senioriliiton jäsenet

Suomessa on todettu vallitsevan poikkeusolot ja on alettu soveltaa valmiuslakia.  Tätä ei ole tapahtunut sotien jälkeen kertaakaan.  Poikkeusoloihin liittyvät määräykset ja rajoitukset ovat nyt voimassa 13.4.2020 asti.

Päätetyillä rajoituksilla on tarkoitus suojella suomalaisia ja erityisesti estää koronaviruksen leviäminen riskiryhmiin, sairaisiin ja ikäihmisiin.  Siksi liikkumisrajoitukset koskevat yli 70-vuotiaita eli isoa osaa meidän jäsenistämme.  Kirjastot kiinni, kulttuuritilaisuuksia ei järjestetä, kokoontumiset loppuvat jne.  Nämä ovat kovia päätöksiä ja vaikuttavat jokaisen arkeen.

Nyt tarvitaan yhteisvastuuta ja tukea toinen toisillemme ja erityisesti yksinäisille vanhuksille.  Kansallinen  senioriliitto jäsenyhdistyksineen voi tukea ikäihmisiä auttamalla yksin karanteenissa olevia ja jakamalla hyödyllistä tietoa poikkeustilanteessa.  On hyvä selvittää, onko lähipiirissä tai jäsenistössä vapaaehtoista kauppa-apua tai muuta tukea tarvitsevia.  Nyt tarvitaan läheisten apua ja auttamishenkeä. 

Kuukauden eristäytyminen muista ihmisistä koettelee monia. Sähköiset yhteydenpitovälineet ja palvelut antavat onneksi isolle osalle meistä mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin.  Perheiden WhatsApp-ryhmät nousevat nyt arvoonsa ja Ylen Areena ja vastaavat palvelut tulevat varmasti aktiiviseen käyttöön.  Yhdistyksissä kannattaa myös pohtia sitä, voiko yhdistys ylläpitää osaltaan kontakteja ja antaa henkistä tukea poikkeuksellisessa tilanteessa.

Pysytään rauhallisina ja annetaan arvoa sille, että ikäihmisiä ja myös yhteiskuntaa suojellaan. Pidetään huolta toisistamme. Selviämme suomalaisella sisulla ja yhteisvastuulla. Pidetään liittokokousteeman mukaisesti ”hyvvee huolta” toisistamme.

 

Anneli Taina
puheenjohtaja
Kansallinen senioriliitto ry