Senioriliiton edunvalvontapäivän antia

Senioriliiton edunvalvontapäivän antia

Tiistaina 11.10. Helsinkiin kokoontui lähes 80 senioriliiton yhdistysten ja piirien aktiivia monipuoliseen edunvalvontapäivään.

Asiatäyteinen päivä piti sisällään mm. kansanedustaja, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon puheenvuoron Suomen talouden haasteista hyvinvoinnin ja palveluiden kannalta ja kansanedustaja Mia Laihon puheenvuoron sote-uudistuksen etenemisestä. Tapahtumassa vieraili myös Eläketurvakeskuksen toimitusjohtaja Mikko Kautto, joka kertoi, miten inflaatio vaikuttaa eläkkeisiin. 

Lisäksi keskusteltiin senioriliiton omasta edunvalvontatyöstä. Senioriliitto tekee edunvalvontatyötä valtakunnallisesti ja Euroopan tasolla ESUssa. Edunvalvonnasta Euroopassa kertoi valtuustomme puheenjohtaja, ESUn varapuheenjohtajistoon kuuluva Leena Jääskeläinen sekä liittohallituksemme jäsen Olavi Nieminen. 

 Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille puhujille ja senioriliiton aktiiveille sekä tapahtumatilan henkilökunnalle.