Vaasan tietotekniikkakerho on aloittanut etätoiminnan

Vaasan tietotekniikkakerho on aloittanut etätoiminnan

Vaasassa tietotekniikka kerho auttaa jäseniä digimaailman haasteissa ja toimii nyt etänä.

Vaasan kansallisten senioreiden tietotekniikkakerho on toiminut vuodesta 2015. Ensiksi alkoi klinikkatoiminta. – Vuonna 2014 meillä oli jäsenkysely ja sen johdosta aloitettiin tietotekniikkakerho klinikkana, kertoo Pentti Mäenpää, joka toimii tällä hetkellä vapaaehtoisena tietotekniikkakerhon vastaavana.

Varsinainen klinikka on toiminut vuodesta 2015 alusta, mutta kun nyt ei voi tavata, niin tarjotaan etäpalvelua Facebookin kautta.  Tietotekniikkakerho on avannut Facebookiin yksityisen ryhmän, johon pääsee liittymään pyytämällä ryhmän jäsenyyttä. Jos joku haluaa henkilökohtaisen opastuksen, niin sopii ohjaajan kanssa sopivan ajankohdan. 

Klinikalle pääsevät mukaan myös ei -jäsenet, kunhan maksavat yhdistyksen jäsenmaksun ja liittyvät samalla jäseniksi, Pentti kertoo lopuksi.

Lue lisää senioriliiton yhdistysten auttamistoiminnasta ja etätoiminnasta täältä!