Vuoden seniori ja senioriyhdistys on valittu!

Vuoden seniori ja senioriyhdistys on valittu!

Senioriliiton hallitus on valinnut vuoden seniorin ja senioriyhdistyksen vuodelle 2023 joulukuun kokouksessaan. Hakemuksia oli runsaasti ja valinta oli vaikea. Voittajat palkitaan Elämäniloa ja voimaa -risteilyllä 5.2.-7.2.2024!

Janina Kaita Kemiönsaarelta on vuoden seniori

Vuoden seniori - tunnustus annetaan henkilölle, joka on omalla aktiivisella ja innovatiivisella toiminnallaan edistänyt senioriliiton strategiaa omassa paikallisyhdistyksessään.

Janina Kaita on Kemiönsaaren seniorit ry:n perustaja ja ensimmäinen puheenjohtaja. Hän toimii edelleen yhdistyksessä aktiivisesti sen varapuheenjohtajana ja vanhusneuvoston jäsenenä. 

Kemiönsaaren seniorit ry:n toiminta on aktiivista, jäsenmäärä pienestä kunnasta huolimatta jatkuvassa kasvussa, ollen nyt 32. Yhdistys on päättänyt muuttaa nimensä Kemiönsaaren seudun senioreiksi täten laajentaen toiminta-aluettaan. Yhdistyksen esimerkki on rohkaiseva joka puolella Suomea: myös pieneen ja syrjäisempään kuntaan voi perustaa toimivan senioriyhdistyksen.

Vuoden senioriyhdistys on Länsi-Vantaan kansalliset seniorit ry. 

Länsi-Vantaan kansalliset seniorit ry on ottanut tärkeäksi tehtäväkseen jäsentensä hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden tukemisen. Samalla yhdistys on halunnut toiminnallaan tukea oman alueensa palveluiden säilymistä ja näin vaikuttanut paikallisesti esimerkillisellä tavalla.

Länsi-Vantaan kansalliset seniorit on uudistanut toimintaansa tekemällä aktiivisesti yhteistyötä omalla toiminta-alueellaan ja saanut mm. paikallisen elokuvateatterin elpymään. Yhdistys on perustanut useita uusia ja uudenlaisia kerhoja, kuten kulttuurikerhon ja museokerhon. Yhteistyöstä matka- ja kulttuuritoiminnassa on myös sovittu hyvinvointialueen muiden senioriyhdistysten kanssa.

Yhdistyksen jäsenmäärä on 252 jäsentä, josta nettokasvua viime vuoden aikana on tullut 40 jäsentä. Jäsenille tarjotaan digiapua. Yhdistys on laatinut oman, kirjallisen strategian, toteuttaakseen liiton strategiaa ja elämäniloa ja voimaa -teemaa.