Me käymme joulun viettohon

Me käymme joulun viettohon

Vuosi 2021 on sujahtanut vauhdilla päätökseen koronatilanteen sahatessa vaikeammasta helpompaan ja päinvastoin

Kansallisen senioriliiton ja sen jäsenyhdistysten toiminta ehti jo normalisoitua, kun rokotukset oli saatu, ja liiton 50-vuotista olemassaoloa juhlittiin yhdessä. Onneksi niin, koska yhdessäolosta on jäänyt mukavia ja voimaannuttavia muistoja meille kaikille.

Osalle jäsenistämme vuodenvaihde on kiireistä aikaa: ehdokkuus ensimmäistä kertaa järjestettävissä aluevaaleissa teettää töitä. Olemme koonneet tähän Patinaan aineistoa siitä, mitä sote-uudistus merkitsee paikallisen ja alueellisen vaikuttamistyön sekä järjestöjen osallisuuden kannalta. Lisäksi lehden sivuilta löytyvät niin senioriliiton kuin EETUnkin tavoitteet aluevaaleissa.

Vanhustyön Keskusliiton teema aluevaaleissa on «Olen riittävän vanha päättääkseni itse”. Jokaista senioria tarvitaan nyt mukaan vaikuttamaan ainakin äänestämällä. Kuten aluevaalitavoitteidemme johdantoon on kirjattu:

”Senioreilla on tarjottavana osaamistanäkökulmia ja kokemusta yhteiskunnalliseen keskusteluun, päätöksentekoon ja yrityselämään. Sukupolvien välinen arvostus ja ymmärrys ovat tärkeitä yhteiskunnan haasteiden keskellä. Ikäsyrjinnän torjuminen on kaikkien asia.”

Vaalien tuoksinassa ei kuitenkaan saa unohtaa lehden pääteemaa eli Joulua. 

Muusikko Joel Hallikainen on tämän numeron Hän-kasvo. Hallikainen tuli suurelle yleisölle tutuksi Tuttu juttu -ohjelmasta ja Kuurankukkia-iskelmästä. Harva saattaa kuitenkaan tietää, että Hallikainen kehitti yrittäjille ja kunnille suunnatun Ilonpisara-haasteen, jolla voi haastaa artistin esiintymään hoivakotiin. Muun muassa tästä kerrotaan lehden sivuilla.

Kysyimme myös muutaman seniorin ajatuksia joulusta ja tulevasta vuodesta. Ruokapalstalle on taiottu upeita jouluisia reseptejä meidän kaikkien testattavaksi.

Toivotan kaikille lukijoille Rauhallista joulunaikaa ja onnea alkavaan vuoteen 2022! 

- ”Kun joulu, joulu on meillä.”