Kenen vieressä viimeinen leposijani on?

Kenen vieressä viimeinen leposijani on?

Kysymys havahdutti miettimään, mitä on hyvä huomioida jos maallinen matka päättyykin äkisti. Miten omaiset tietävät, mikä vainajan tahto olisi ollut.

Omaisuuden jakoa tulee miettineeksi monikin. Mutta miten kertoa hienotunteisesti, ettei halua sukuhautaan, vaan oman rakkaansa viereen. Meillä kaikilla on toiveita arvokkaasta kohtelusta, myös viimeiselle matkalle. Näitä toiveita tulee lainkin mukaan kunnioittaa.

Suomessa Hautaustoimilaki määrittelee mm. hautaustavan ja sen, että voi kirjata toiveensa esimerkiksi siitä, että haluaa tulla haudatuksi rakkaansa viereen, eikä välttämättä sinne mihin vaikkapa suvun perinteissä ajatellaan. Joillekin on tärkeintä arkkuhautaus, toisille nimenomaan tuhkaus. Myös toivetta uskonnottomista hautajaisista tulee kunnioittaa.

Helposti netissä omaisille talteen

Tutkimme asiaa perinpohjin ja huomasimme, että tarvitaan helppo ja nopea tapa tehdä virallinen asiakirja, jossa on tärkeimmät toiveet huomioitu. Nyt on käynnistetty verkkopalvelu hautaustahto.fijossa voi luoda juridisesti pätevän asiakirjan ja määritellä oman hautaustahtonsa.