Yhteisen tekemisen teema

Yhteisen tekemisen teema

Lammin kansalliset seniorit ry on laventanut toimintaansa syksyn myötä Yhteisen tekeminen–teemalla viikoittaiseen, vakiopäivinä ja -reiteillä toistuvaan kimppakävelyyn.

Lokakuun ajaksi yhdistys ripusti Lammin kirjastoon taidenäyttelyn Kaarina Staudinger-Loppukaarteen (1911–2013) maalauksista. Erityistä mielenkiintoa yhdistyksen keskuudessa on herättänyt se, että taiteen voimalla yli 100-vuotiaaksi elänyt taiteilija oli parhaimmillaan samanikäisenä kuin jäsenistömme nyt.

Yhdistyksen vuotuiskierron kulmakivinä ovat edelleen kuukausilounaat esitelmineen, teatteri- ja kesämatkat ja keilailu. Myös eriasteiset tapahtumat piirin puitteissa kuuluvat rutiineihin niin ikään.