Nämä henkilöt valittiin johtajiksi etänä järjestetyssä liittokokouksessa – Senioriliitto on tehnyt valtavan digiloikan

Nämä henkilöt valittiin johtajiksi etänä järjestetyssä liittokokouksessa – Senioriliitto on tehnyt valtavan digiloikan

Kansallinen senioriliitto ry piti 18.11.2020 virtuaalisen liittokokouksen, jossa valittiin liiton puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja valtuuston puheenjohtaja seuraavalle kolmivuotiskaudelle.

Kansallisen senioriliiton puheenjohtajana jatkaa toisen kolmivuotiskauden Anneli Taina. Hänet valittiin jatkokaudelle yksimielisesti.

Liiton varapuheenjohtajiksi tulivat valituiksi Paavo Peltosaari (108 ääntä) ja Risto Löppönen (94).  Ehdolla varapuheenjohtajiksi olleet kolme muuta ehdokasta saivat sähköisesti suoritetussa vaalissa ääniä seuraavasti: Jarmo Helttula (87 ääntä), Sirpa Teräväinen (56 ääntä), Margit Sasi (44).

Äänestäneitä oli 93, ja ääniä käytettiin 389.

Liiton valtuustoon puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti toiselle kaudelle Leena Jääskeläinen. Lisäksi valittiin 33 liittovaltuuston jäsentä. Valtuutetut edustavat liiton piirijärjestöjä, joita on 15.

Senioriliitto järjesti ensimmäisenä valtakunnallisena eläkeläisjärjestönä liittokokouksensa etäyhteyksin. Kokoukseen osallistui eri puolilta Suomea omilta koneiltaan yli 100 senioria, joiden keski-ikä on noin 76 vuotta. Senioriliiton 175 yhdistyksessä on yhteensä reilut 25 000 jäsentä.

Liiton toiminnanjohtaja Matti Niiranen kertoo, että senioriliitto on harpannut valtavan digiloikan viime vuosina.

–  Ikääntynyt jäsenistömme on sopeutunut erittäin hyvin uusiin digitaalisiin välineisiin.

Niirasen mukaan liiton järjestämät etäkokouskoulutukset ovat houkutelleet innokkaita senioriopiskelijoita sankoin joukoin.

– Osaava henkilökuntamme tarjosi runsaasti apua digivälineiden käytön oppimiseen ennen kokousta. Jäsenemme onnistuivat erinomaisesti digitaalisten välineiden käytössä tässä historiallisessa, ensimmäisessä etänä järjestetyssä liittokokouksessamme, Niiranen kommentoi.

Henkilövalintojen lisäksi liittokokous hyväksyi tulevan kolmivuotiskauden toiminnan ja talouden suuntaviivat -asiakirjan, jossa linjataan muun muassa edunvalvonnan ja vaikuttamistyön tavoitteet sekä järjestöllisen toiminnan painopisteet.

 

Lisää valokuvia

Valokuvia valituista henkilöistä löytyy täältä. 

 

Lue kooste ja katso liittokokouksen tallenne kuvineen täältä!

 

Lisätietoja Kansallisen senioriliiton liittokokouksesta:

Kansallinen senioriliitto ry

puheenjohtaja Anneli Taina, puhelin 0400 852626

toiminnanjohtaja Matti Niiranen, puhelin 040 501 9192