ELÄMYSPATIKOINTIA HOLLOLASSA
Hollolan kansalliset seniorit ry:n liikuntakerholla normaalin sauvakävelyn matkan sijaan haetaan virkistykseksi elämyksiä aivan läheltä.
Hollolan kansallisten senioreiden liikuntakerho oli toistamiseen Lasse Sipilän vieraina. Runsas vuosi sitten käytiin katsomassa Lassen omaa kirkkoa Hakosillassa, ”Hiljaisuuden huone”.Nyt patikoitiin Kankaantakan kyläryhmässä ja kohteena Kunttalan tila Utulan kylässä. Perinnemaisema, kumpuilevat pellot, metsäsaarekkeet henkivät maaseudun rauhaa.
Lasse oli tutustunut Lahden markkinoilla saksalaiseen moottorisahalla veistoksia tekevään Guido Ritscheliin ja Lasselle heräsi ajatus, mitä olisi veistos presidentti Niinistöstä,jolle oli syntynyt poika. Tämän kunniaksi syntyi 1,5 metriä korkea ja leveydeltään 85 cm, yhdestä puusta moottorisahalla veistetty ”presidentti, poika ja koira”. Veistos on suojassa lasikuutiossa aitan edustalla!
Kaunis syyssää helli senioreita, maisteltiin paistettuja muikkuja ja salin puolelle oli katettu kahvitarjoilu. Lassemaiseen tapaan isännältä tuli juttua ja lopuksi kuultiin laulu ”Tämä taivas,tämä maa sukupolvelta toiselle jää”, vieraat yhtyivät kertosäkeeseen