Kirkkonummen kansallisten senioreiden laavukävelyllä nautittiin yhdessäolosta ja haitarimusiikista
Laavukävely kokosi ennätysmäärän osanottajia. Laavulla nautittiin pullat, mehut, makkarat ja haitarimusiikilla säestetyt yhteislaulut.
Kirkkonummen kansalliset seniorit ry:n perinteinen laavukävely kokosi ennätysmäärän osallistujia. Aurinkoista säätä ja keväistä valkovuokkoloistoa ihaillen käveltiin reilu kilometri Killinmäen laavulle. Siellä sytytettiin nuotio, missä paistettiin makkarat. Juttujen soristessa nautittiin myös mehut ja maukkaat pullat. Taustalla Veijo Honkanen soitteli jo haitarillaan tuttuja keväisiä kappaleita.
Kun syömiset ja juomiset oli nautittu, otettiin esiin yhdistyksen syksyllä päivänvalon nähneet laulukirjat. Säestäjän aluksi ehdottamin kappalein kallioisella nuotiolaavulla kaikui iloinen laulu. Seniorimme innostuivat laulamisesta niin, ettei kaikkia toiveita ehditty täyttää, kun jo tuli kotiinlähdön aika. Laavu siivottiin ja pidettiin huoli, ettei hiiltynyt nuotio aiheuta palovaaraa.
Paluumatka patikoitiin eri reittiä kuin menomatka. Matkalla muisteltiin edellisen perjantain antoisaa Lohjan tutustumis- ja teatteriretkeä. Todettiin myös, että laavukävelyperinnettä tullaan jatkamaan