Liikunan iloa ja muinaisia hautapaikkoja Salon Viitankruunulla

Liikunan iloa ja muinaisia hautapaikkoja Salon Viitankruunulla

Salon seniorit tekivät patikkaretken pronssikautisille hautaröykkiöille Salon Viitankruunun muinaispolun maastoon.

Salon seniorit teki perjantaina 3.9. patikkaretken Salon Viitankruunun luonto- ja muinaispolulle. Kiipesimme korkealle Viitamäelle, jossa on kaksi kookasta pronssikautista hautaröykkiötä sekä muutamia pienempiä. Muinaispolku kulkee metsäpolkua pitkin hautapaikalle, joka sijaitsee Halikonlahden rannalla korkean kallion laella. Hautaröykkiöiltä on komeat näkymät Halikonlahdelle. Muinaispolulta jatkoimme 3,5 km pitkälle luontopolulle. Sen varrella on laavu, jolle istuimme tulistelemaan, jutustelemaan, tutustumaan toisiimme ja syömään eväitämme. 
Yhdistyksessämme liikuntatiimi järjestää tällaisten patikkaretkien ja monien jo vuosia toimineiden liikuntakerhojemme rinnalla tutustumisia eri eläkeläisille sopiviin liikuntamuotoihin. Olemme tänäkin vuonna mm. hiihtäneet, kylmäuineet, tutustuneet petanqueen, Asahiin, esteettömään kuntosaliin, senioritanssiin ja myös penkkiurheilleet. Seuraavaksi kokeilemme kävelysählyä ja ensi vuonna mummu- ja pappa parkouria. Siitä sitten lisää myöhemmin.