Liikutaan yhdessä tapahtuma Kangasalla
Kangasalan Kolmen Kaarinan milenkiintoiset, historiallliset tarinat
Kävelyreittimme ohitti kirkon, jonka ulkoseinässä on nähtävänä VERIKIVI, joka liittyy olennaisesti ”Kolmen Kaarinan tarina” 1500 - 1600 luvun Kangasalla.
Kaarina Maununtytär oli Ruotsin kuningatar, kuningas Eerik XIV puoliso. Kuningas syrjäytettiin ja Kaarina karkotettiin Suomeen 1577, Liuksialan kartanoon Kangasalle. Hän kuoli 1612 ja haudattiin Turun tuomiokirkkoon.
Kaarina Hannuntytär oli Juhana Herttuan, myöhemmin kuningas Juhana III rakastajatar. Valtapolitiikka johdosta Kaarinan lapsineen joutui siirtymään Suomeen 1562 Wääksyn kartanoon Kangasalle.
Kuussalon Kaarina, oliko todellinen henkilö, tästä ei ole täyttä varmuutta. Tarinat kertovat rakkauden aatelismiehen ja Kaarinan välillä oli tuomittavaa. Kaarinaa syytettiin noituudesta. ja mestattiin. Mestauspaikalla hän lausui ”Tämä kivi todistakoon viattomuuteni verta vuotamalla.” Kirkon ulkoseinässä oleva kivi on mestauspaikalta ja se vuotaa edelleen verta, VERIKIVI.