Näyttelijä Seela Sella, 83: ”Olen sanonut lastenlapsilleni, että kun kuolen, energiani jää heidän ympärilleen”

– Ymmärrätkö äiti, että sinä olet 83-vuotias ja kuulut riskiryhmään! sanoo Israelissa asuva Ariel Sella painokkaasti puhelimessa.

Hän soittaa äidilleen Helsingin Munkkiniemeen. Näyttelijä Seela Sella vakuuttaa pojalleen, että kaikki on hyvin.

– Olen tulla hulluksi, kun en saa tehdä töitä. Mutta noudatan ehdottomasti maamme hallituksen viisaita päätöksiä. Nyt ei saa ajatella vain itseään.

Seelan oli tarkoitus näytellä Adolf Hitleriä Tampereen Työväen Teatterissa koko kevät, mutta koronaviruksen leviämisen ehkäisemisen vuoksi Hitler ja Blondi -näytelmän esitykset peruttiin.

Seela lohduttautuu sillä, että mahdollisuuksien mukaan esitys pyörii kesällä ja syksyllä Tampereella. Sen jälkeen sitä esitetään Kansallisteatterissa.

Mikä oikein on Seelan energian salaisuus?

– Mielenkiinto elämään ja ihmisiin nostaa minut aina ylös itseni säälimisen suosta. Saan energiaa siitä, kun keskustelen kiinnostavista asioista ja teen työkseni sitä, mitä haluan.

Seela palaa lapsuutensa muistoihin. Hän kertoo oppineensa äidiltään ja isoäidiltään, että koko ajan pitää tehdä jotain.

– Minun täytyy kiittää heitä geeneistäni.

Kun Seela oli lapsi, mummo oli hänelle läheinen. Isoäiti oli aktiivinen ja teki vapaaehtoistöitä niin pitkään kuin pystyi.

Seelan isovanhemmat olivat aikoinaan perustamassa Valkeakosken työväen teatterin näyttämöä. Mummo näytteli, vaari hoiti taloutta.

– Mummo on yksi energianlähteeni. Olen voinut kysyä edesmenneeltä mummoltani apua. Hän on aina vastannut.

Seela kertoo, että hän on nykyään hyvin samanlainen kuin äitinsä.

”Olen elänyt ihanan, huikean ja rikkaan elämän. Älkää surko minun puolestani!”

Seela asui lapsuutensa pienessä asunnossa Pispalassa Tampereella. Nuoruutensa hän vietti omakotitalossa Kangasalla. Äiti vaikutti kunnanvaltuustossa ja sosiaalilautakunnassa.

Seela muistaa, että äiti oli joskus hyvin väsynyt.

– Kun vieras tuli kylään, äiti muuttui salamannopeasti. Hän piristyi, Seela kertoo.

– Ihmiset saivat tulla iltaisin kotiimme kertomaan ongelmistaan, joita äiti vei eteenpäin valtuustossa.

Seelan äiti työskenteli Tammer Tehtaissa 55-vuotiaaksi saakka.

– Kun Nokia osti yhtiön, se irtisanoi työntekijöitä. Äiti soitti ja sanoi, että ei voi vielä jäädä eläkkeelle.

Seelan äiti kouluttautui liikunnanohjaajaksi ja työskenteli 90-vuotiaaksi saakka. Hän kuoli 91-vuotiaana keuhkoveritulppaan.

Ei lasten hoidettavaksi

Seelan mielestä vanhenemisessa on parasta se, että elämästä on jäänyt pois turha hössötys. Hän valitsee, minne menee ja nauttii siitä. Seela rentoutuu katsomalla pohjoismaisia dekkareita televisiosta.

– En ole mikään seniori, vanhus enkä ikääntynyt. Olen vanha ja sillä siisti! Menen eteenpäin, kun vain pääsen ensin liikkeelle, Seela ilmoittaa.

– Pillereiden ja sairauksien määrien lisääntymisestä huomaan olevani vanha. Väsyn entistä helpommin, ja en pysty enää keskittymään moneen asiaan samanaikaisesti. Vähän väliä pitää juosta laboratoriossa ja taas on jotain vialla ja selkään sattuu. Ei ole kivaa.

Seela kertoo, että huumori auttaa häntä. Sen avulla saa laitettua asiat tärkeysjärjestykseen.

Seelaa pelottaa vanhenemisessa se, että hän joutuisi omien lastensa hoidettavaksi.

– Olen sanonut lapsilleni, että jos joudun siihen kuntoon, etten pysty olemaan kotonani itsenäisesti, he eivät saa pilata omaa elämäänsä minun hoitamisellani, Seela kertoo.

– Minut saa panna minne tahansa hoitoon. Olen maksanut niin paljon veroja, että otan valtiolta kaiken saamani. Ja jos olen höppänä, ei ole mitään väliä sillä, missä olen.

Seela sanoo, ettei hän vaadi lapsiaan myöskään vierailemaan luonaan.

– Olen elänyt ihanan, huikean ja rikkaan elämän. Älkää surko minun puolestani!

Seela toteaa, että osa ihmisistä tuntee nöyryyttäväksi myös hoitajien armoille joutumisen.

– Jotkut ajattelevat, että tappavat itsensä mieluummin kuin joutuvat makaamaan sängyssä täysin hoidettavana. Olen kuitenkin varma siitä, että minä en tee itsemurhaa.

Seela on halunnut keskustella kuolemasta perheensä kanssa.

– Olen sanonut lastenlapsilleni, että kun kuolen, energiani jää heidän ympärilleen. Olen heidän turvanaan. Minulle saa myös rähistä.

Seela lupaa vastata heille, niin kuin mummo on vastannut hänelle.

Seela toivoo, että kun kuoleman hetki koittaa, hän saisi kuolla hiljalleen ilman suurta kipua, tuskaa ja kärsimystä.

Seela ei pelkää kuolemaa, koska on ollut sen kanssa usein konkreettisesti kosketuksissa.

Seela Sella ulkoiluttaa Nasu-koiraansa mielellään Rajasaaressa. Hän nimittää lemmikkiään ”Hirmuiseksi”. Koira ilmoittaa haukkumalla jokaisen Seelan kotiin vieraaksi tulevan. – Sanon koiralle aina, että ei tarvitse syödä tulijaa, Seela vitsailee.

”Elis oli herkkä”

Seela kääntyi juutalaiseksi vuonna 1969. Hän on kuulunut yli 40 vuotta vapaaehtoisjärjestöön, joka valmistelee vainajia hautausta varten juutalaisessa seurakunnassa. Järjestön nimi on suomeksi ”Pyhät toverit”.

– Olen tottunut pesemään kuolleita ihmisiä ennen kuin heidät haudataan arkussa. Naiset pesevät naisia, miehet miehiä.

Seela kokee, että mummon lisäksi hänen tukenaan on pysynyt edesmennyt puoliso, suomenjuutalainen näyttelijä ja laulaja Elis Sella.

Eliksen poismenosta on kulunut aikaa 30 vuotta. Hän kuoli yllättäen rutiininomaisen leikkauksen jälkiseurauksiin.

– Eliksellä ei ehtinyt olla tuskia. Se tapahtui niin äkkiä.

Seela palasi takaisin näyttämölle pian Eliksen poismenon jälkeen. Hän oli tuolloin harjoittelemassa John Steinbeckin romaaniin pohjautuvaa Vihan hedelmät -näytelmää Kansallisteatterissa. Esityksessä hän puki ja hautasi vanhan miehen.

– Toin tunteitani esille roolin kautta. Usein näytteleminen on ollut minulle terapeuttista.

Seela kaipaa yhä aviomiehensä huumoria ja lämpöä. He ehtivät olla yhdessä 30 vuotta.

– En ole koskaan selviytynyt Eliksen menetyksestä. Hän oli kovaääninen, määräilevä ja herkkä. Paljon herkempi kuin minä.

Seela näkee, että monessa avioliitossa nainen tajuaa miehensä herkkyyden liian myöhään.

– Rakastunut ei vielä tunne toista ihmistä, vaan on itseään täynnä. Kasvamisen ja yhdessä ikääntymisen myötä vasta tajusin rakastavani Elistä.

Seela sanoo, että kun rakastaa, huomio itsestä siirtyy toiseen ihmiseen.

– Minua on rakastettu. Mutta jos ei ole saanut osakseen rakkautta, ei välttämättä voi tuntea sitä ja rakastaa edes omia lapsiaan.

Kahvikuppi ja tuoli

Seela ottaa kantaa sen puolesta, että vanhat ihmiset tulee nähdä yksilöinä, joilla on kaikenlaisia tunteita.

– Kun joku on vihainen, anna hänen rähistä vähän aikaa. Se on usein pyyntö kuunnella. Ihmiset vanhenevat eri tavoin. Joku on 70-vuotiaana vanha, toinen vasta 100-vuotiaana.

Seela on käynyt paljon palvelutaloissa ja hoivakodeissa esiintymässä.

– Yhden vanhainkodin johtajatar oli keksinyt, että jokainen saa tuoda kotoaan tavaroita yleisiin tiloihin. Siellä jokaisella oli oma tuolinsa ja kuppinsa, Seela kertoo.

– Ei ollut niitä laitoksen näköisiä paksureunaista mukeja, joita on joka helkutin paikassa.

Seela haluaa juoda kahvinsa ohutreunaisesta kupista ja istua omassa tuolissaan.

– Kyse on pienistä asioista, jotka kuitenkin merkitsevät hirveän paljon. Ei tarvita mitään sisustusarkkitehtejä – mummut voivat suunnitella ihan itse!

Seela kertoo saavansa helposti kontaktin erilaisiin vanhoihin ihmisiin.

– Jos joku marisee, kysyn, oletko aina tuollainen. Lyön vetoa, että aika moni jää toiseksi minun pilleripurkkieni määrälle, Seela sanoo.

– Saatan kehottaa vanhaa ihmistä miettimään elämässään tapahtuneita kivoja asioita. Sanon, että lakkaa olemasta vihainen. 83-vuotiaana voin sanoa niin 75-vuotiaalle.

Seela tietää, että jos samoin sanoisi 30–40-vuotias hoitaja, se olisi loukkaavaa.

Siksi hänen mielestään aktiivisia vanhoja ihmisiä kannattaisi käyttää nykyistä enemmän hyödyksi sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Joulukuussa 1936 syntynyt Seela toteaa, että nuori ihminen ei voi tietää, miltä tuntui esimerkiksi pula-ajan syöminen.

– Muistan, miltä suussa maistui appelsiini ensimmäisen kerran. Karamelleja ei ollut – oli vain kuivattuja porkkanoita.

”Kuule rakas!”

Seela sanoo, että hän on juuri sellainen kuin monet isoäidit ovat. Hän myöntää olevansa taipuvainen neuvomaan omia lapsiaan kasvatuksessa.

– Tiedän, että on ehdottomasti väärin sekaantua. Eniten voi vaikuttaa omalla käyttäytymisellään.

Seelan pojan lapset ovat asuneet koko ikänsä Israelissa. Hän tapaa heitä noin kerran kesässä. Tyttärensä Ilanan lapsen kanssa Seela puolestaan on lähes päivittäin tekemisissä. 16-vuotias Jonatan on hänen nuorin lapsenlapsensa.

Välillä Jonatan asuu Seelan luona, koska Munkkiniemestä on lyhyt matka lukioon.

– Meillä ei ole Jontun kanssa ikinä mitään riitaa. Kerran hän on ojentanut minua, kun käyttäydyin hänen mielestään tyhmästi, Seela kertoo.

– Jonatan on fiksumpi kuin minä ja hänen äitinsä yhteensä!

Kun Jonatan oli 15-vuotias, hänen piti haastatella vanhaa ihmistä koulutehtävää varten. Tarkoituksena oli selvittää, millaista aikuisen elämä oli ollut 15-vuotiaana. Jonatan laittoi kameran pyörimään ja haastatteli Seelaa.

– Mitä katsoitte televisiosta, kun olit 15-vuotias? Jonatan kysyi asiallisesti.

– Kuule rakas, ei meillä ollut televisiota, Seela vastasi.

– Miten niin ei ollut? Eikö teillä ollut siihen varaa? Jonatan kysyi hämmästyneenä.

– Ei Suomessa ollut televisiota!

– Mistä te saitte tiedon kaikesta, internetistäkö?

– Kuule rakas, edes sitä sanaa ei ollut olemassa!

Niin jatkui kysymysten ja vastausten sarja. Naurettiin kippurassa.

– Miten te olette voineet elää! Jonatan totesi.

– Niin kuin näet, ihan helvetin hyvin!

Seela huomasi, kuinka suuri muutos yhteiskunnassa on tapahtunut hänen elämänsä aikana.

– Joonatan muistaa vielä, että minulla oli eteisessä puhelin, jossa oli naru kiinni.

Hitlerin rooli

Juutalaisuus on ollut Seelan sydämen asia. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä muun muassa juutalaisen ohjaajan ja dramaturgin Michael Baranin kanssa.

Pari vuotta sitten Michael kysyi Seelalta, millaisen roolin tämä haluaisi vielä näytellä. Seela tiesi heti vastauksen. Hän halusi astua Adolf Hitlerin rooliin.

– Olen 83-vuotias vanha nainen, että siitä lähdimme liikkeelle.

Näytelmä on osoittautunut ajankohtaisemmaksi kuin tekijät osasivat kuvitellakaan.

Tämän vuoden tammikuussa tuli kuluneeksi 75 vuotta natsi-Saksan kuuluisimman keskitys- ja tuhoamisleirin Auschwitzin vapauttamisesta.

Seela näkee, että kansallissosialistinen aate uhkaa nousta uudestaan eloon. Ikään kuin menneisyydestä ei olisi opittu tarpeeksi.

– Kuilu hyvä- ja huono-osaisten välillä jyrkkenee. Samankaltaisesti ajattelevat hakeutuvat yhteen. Niin kauan kuin on ollut kaksi ihmistä, yksi on kuvitellut olevansa toista parempi.

Seela jatkaa, että ihmiset seuraavat mielellään karismaattisia johtajia.

– Silloin ei tarvitse ajatella itse. Se on vaarallista. Sanon aina, että ”use your brains” eli käytä omia aivojasi!

Seela näkee, että kouluja käymätön Hitler oli keskinkertainen, mutta hän osasi puhua.

– Hän oli epävarma ihminen, joka sai huonolle itsetunnolleen pönkitystä ulkoapäin. Näyttelijän roolia tehdessäni en ajatellut sitä, kuinka hirveä Hitler oli.

Seela on käsitellyt Hitlerin roolin kautta useita tunteita. Hitler tunsi pelkoa ensimmäisessä maailmansodassa ja kuljetti mukanaan sodan arpia, mutta myös syvää kateuden tunnetta.

– Tunnetta siitä, että haluaisi olla joku toinen kuin itse on.

Juuri ennen kuin Hitler ampui itsensä bunkkerissa, hän kirjoitti poliittisen testamenttinsa, jossa vetosi rotutaistelun jatkamisen puolesta.

– Herra Adolf söi 91:tä erilaista lääkettä, ja hän oli hermoraunio. Jos ihminen tappaa itsensä, hän ei enää uskalla luopua siitä, minkä varassa on roikkunut koko elämänsä. Oli se sitten uskonto, huume tai periaate.

Seela haluaa välittää ihmisille sanoman viimeisen suuren näytelmäroolinsa kautta.

– Miksi pitää kiinni ehdottomista mielipiteistään? Mistään ei voi olla koskaan täysin varma.

TEKSTI: Tiina Saari

KUVAT: Mikko Mäntyniemi