Luukku 13

Luukku 13

Kolmastoista luukku paljastaa kätköistään joulukuun alussa Oulun Rohkeasti senioriksi -kurssilla kuvatun etsivän työn videon, jossa puhujana toimii Oulun kansallisten seniorien puheenjohtaja Pirjo Bastman.

 

Hän kertoo tämän päivän luukussamme senioritoiminnan mahdollisuuksista sekä omasta eläkkeelle jäämisestään. Eläkeajan alku tuntui aluksi kummalliselta, mutta uuden yhteisön kautta hän on rakentanut itselleen mielekästä eläkeajan arkea.