Järvenpään senioreiden liikuntapäivä Keravan Keinukalliolla 3.6.2025.
Järvenpään kansalliset seniorit osallistuvat Keravan kansallisten senioreiden järjestämään liikuntapäivään Keinukallion urheilupuistossa.
Monenlainen liikunta ja toiminta onnistuvat Keinukallion metsäisessä ja mäkisessä maastossa. Testasimme kuntoamme yhteisellä 1,5 kilometrin sauvakävelylenkillä. Kävelyreitin varrella kukkivat kielot ja ruohokentällä keltainen voikukkapeite. Kuntoportaat haastoivat jalkalihaksia palkiten kipuamisen hyvänolon tunteella. Moni saattoi löytää uusia harrastuksia ulkopeleistä boccia, mölkky ja petanki. Aivoja jumppautettiin tunnistamalla lintuja laulujen perusteella käyttämättä apuna kännykkäsovellusta. Sosiaalinen kanssakäyminen ja ajatustenvaihto lisäsivät osaltaan terveysvaikutuksia. Kevyt kenttälounas grillimakkara, mehu, kahvi ja tuore korvapuusti korvasivat kuntotreenin verottamat kalorit. Ennen kotimatkaa sauvakeppijumppa musiikin tahdissa, ohjaajana liikuntaesihenkilö Arja Vakkila Keravan liikuntapalveluista rentoutti reippailuista rasittuneet elimistömme uusiin haasteisiin. Kuntoilun ja reippailun päivä jää Järvenpään senioreille kiitollisena muistoihin seuraavaa odotellessa.