Jakso 1: Tuulikki Petäjäniemi: ”Me ikäihmiset olemme merkittävä voimavara kuluttajina!”

Jakso 1: Tuulikki Petäjäniemi: ”Me ikäihmiset olemme merkittävä voimavara kuluttajina!”

Seniori-podcastin toisen sarjan ensimmäisessä jaksossa Tuusulan senioreiden puheenjohtaja Tuulikki Petäjäniemi kertoo, mihin ja miten heidän yhdistyksensä on vaikuttanut.

Tässä sarjassa keskitytään yhdistysten tekemään vaikuttamistyöhön. Haastattelijana on senioriliiton vaikuttamistyön suunnittelija Tiina Saari, leikkaajana viestinnän asiantuntija Petri Rytkönen.

 

 

– Me Tuusulan senioreissa haluamme vaikuttaa ennen kaikkea ikäihmisten arvostuksen nostamiseen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Entistä useammin pitäisi tuoda esiin senioriyhdistyksessä tehtävän vapaaehtoisen järjestötyön merkitys ikäihmisten hyvinvoinnille, Tuulikki sanoo.

– Hyvinvointi- ja terveyspalvelut on ymmärrettävä monipuolisesti niin, että ne kattavat esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalvelut sekä kansalaisopiston kurssit. Ei saa unohtaa myöskään asumisen ja ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta.

Tuusulan seniorit ovat järjestäneet tapaamisensa korona-aikana etänä. Tuulikki toteaa, että ikäihmisille lähipalvelut ja niiden laadukkuus ovat tärkeitä.

– Digipalveluiden ohella meille on tarjottava palveluita myös kasvotusten tai puhelimitse. Tarvitsemme lähellä olevia palveluita, esimerkiksi terveysasemat ja laboratoriopalvelut on oltava lähellä.

Tuulikki pohtii podcastissa järjestöjen taloudellista merkitystä ja roolia yksinäisyyden vähentämisessä. Kuuntele myös, mitä Tuulikki kokee saavansa itselleen tekemästään vapaaehtoistyöstä.

Tuulikki huomauttaa, että kun taloudesta puhutaan, ikäihmiset määritellään usein taakaksi yhteiskunnalle.

– Me ikäihmiset olemme merkittävä voimavara kuluttajina! Esimerkiksi teattereissa ja konserteissa ei kävisi juuri kukaan ilman senioriyhdistyksiä ja niiden jäseniä. 

Podcast-jakso kestää 31 minuuttia. 

Teksti: Tiina Saari