Hankkeen kurssit käynnistyvät ensi viikolla!

Hankkeen kurssit käynnistyvät ensi viikolla!

Ensimmäisenä hanke suuntaa Raumalle, ja seuraavalla viikolla Mikkeliin.

Hankkeen syyskausi käynnistyy ensi viikolla Raumalla, jonka Rohkeasti eläkkeelle -kurssipäivään on ilmoittautunut yli 20 osanottajaa. 31.8. järjestettävälle Mikkelin Rohkeasti eläkkeelle -kurssipäivälle on tähän mennessä ilmoittautunut 27 osallistujaa.

 

Koronatilanne mahdollistaa sisällä tapahtuvat yleisötilaisuudet, sillä olemme laatineet kursseille omat turvallisuusohjeemme ja noudatamme lisäksi tarkasti viranomaisten suosituksia. Turvallisuusohjeistus lähetetään osallistujille noin viikkoa ennen kurssin ajankohtaa. Myös myöhemminkin vielä ilmoittautuvat saavat ohjeistuksen sähköpostiinsa tutustuttavaksi hyvissä ajoin etukäteen. Ohjeistusten ja koronaturvallisten käytänteiden avulla kurssimme ovat mahdollisimman turvallisia osallistua myös poikkeusoloissa.

Toistaiseksi ilmoittautujien sangen runsas määrä syksyn kursseillemme antaa toivoa sille, että voisimme järjestää kaikki syksyn kurssit lähitoteutuksina - ja lisäksi vielä kaksi erillistä etäkurssia myöhemmin syyskauden aikana. Näin hankkeemme kurssien saavutettavuus on parhaimmillaan, ja osallistua voi niin paikan päällä kuin kotoaankin käsin!

 

Hankkeeseen voi olla yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen rose@senioriliitto.fi.

 

Syksyisin terveisin

Rohkeasti seniori -hanketiimi