Tunnelmia Rauman Rohkeasti eläkkeelle -lähikurssilta

Tunnelmia Rauman Rohkeasti eläkkeelle -lähikurssilta

Rohkeasti seniori -hanke järjesti ensimmäisen lähitapaamisella toteutetun kurssinsa sitten marraskuun 2020.

Keskiviikkona 25.8. Rauman Kulttuuritalo Posellin isoon saliin saapui yli 20 eläkkeelle siirtymisestä ja sen teemoista kiinnostunutta kurssilaista. Rohkeasti seniori palasi jälleen lähikurssien aikaan kiitettävän kurssijoukon kera!

Puhujina Rauman kurssilla toimivat hankkeen kaulahahmo, professori Jorma Uotinen, Rauman kaupungin palveluvastaava Tanja Hakulinen, Satakunnan senioripiirin puheenjohtaja Pertti Harju sekä Rauman kansallisten senioreiden puheenjohtaja Vesa Heino. Hanketiimistä mukana olivat hankekoordinaattori Timo Vuori sekä etätoiminnan kehittäjä Aku Lehtonen.

Oli hyvin merkityksellistä päästä jälleen tapaamaan toisia eläkkeelle siirtyviä kasvokkain, samaan tilaan ja yhteiseen kurssiryhmään. Samalla he saivat kattavasti tietoa Rauman kaupungin eri vapaaehtoistoiminnan muodoista sekä mahdollisuuksista. Pertti Harjun ja Vesa Heinon puheenvuoroissa korostuivat aktiivisen eläkeajan mahdollisuudet Satakunnan ja Rauman lähialueilla.

 

Kuvassa Rauman kaupungin palveluneuvoja Tanja Hakulinen Rauman Rohkeasti eläkkeelle -kurssipäivällä 25.8.2021.

 

Hankkeen keulahahmo, professori Jorma Uotinen Rauman kurssipäivällä 25.8.2021.

 

Ensi viikolla seuraava hankkeen kurssi järjestetään Mikkelissä, jossa on vuorossa myöskin Rohkeasti eläkkeelle -kurssipäivä Sokos Hotel Vaakunan auditoriossa. Kurssille on ilmottautunut jopa 30 osanottajaa. Kurssit toteutetaan koronaturvallisesti, ja osallistujille lähetetään hanketiimin laatimat turvallisuusohjeet noin viikkoa ennen kurssin alkua.