Kevään kurssi-ilmoittautumiset ovat auenneet!

Kevään kurssi-ilmoittautumiset ovat auenneet!

Rohkeasti seniori -hanke käynnistää toista toimintavuottaan. Hanke järjestää ympäri Suomea yhteensä 11 Rohkeasti eläkkeelle -kurssia ja neljä Rohkeasti senioriksi -kurssia kevätkaudella 2020.

Oletko jäänyt jokin aika sitten eläkkeelle tai onko eläkkeelle siirtyminen ajankohtainen asia elämässäsi? Rohkeasti seniori -hanke järjestää eläkkeelle siirtyville ja siihen liittyviä teemoja pohtiville kurssimuotoista ohjausta ja tukea. Hankkeen kursseilla kuullaan esimerkiksi asiantuntijapuheenvuoroja, yhteisöllistä keskustelua sekä tarjotaan ohjeita ja neuvoja muutoksen kohtaamiseen.

Ensimmäiset hankkeen kohderyhmälle suunnatut kurssit järjestetään helmikuun alussa. Kurssi-ilmoittautuminen kevään osalta on auennut vuodenvaihteessa, joten kursseille voi nyt ilmoittautua oheisisten linkkien kautta.

 

Lue lisää ja ilmoittaudu Rohkeasti eläkkeelle -kursseille painamalla tästä!

 

Lue lisää ja ilmoittaudu Rohkeasti senioriksi -kursseille painamalla tästä!