Kirkkopuisto täyttyi iloisista senioreista

Kirkkopuisto täyttyi iloisista senioreista

Perjantaina 10.9. Kirkkopuiston hiekkakäytävät Jyväskylässä täyttyivät reippaista senioreista kuten paikallislehti oli alkuviikosta otsikoinut.

 

Teksti ja kuvat: Sirpa Teräväinen
Kirkkopuiston Laudatur -projektin vetäjä
Liittohallituksen jäsen

Kuvassa Jyväskylän Ylämummo menossa Kaupunginkirkkoon.

 

Kolmen vuoden unelma
Kun Senioriliitto käynnisti Rohkeasti seniori -hankkeen, lausahdin, että matalan kynnyksen tapahtuma olisi sovellus Kauppakadun approbaturista. Ei niin kostea eikä läpi yön kestävä, mutta rento iltapäivä senioreille.

”Se on sitten Kirkkopuiston laudatur” sanoi Harri V hallituksessa 28.4.

Elokuu aherrettiin
Kohtaamispaikoiksi valikoituivat Kaupungintalo, Kaupunginteatteri, Kaupunginkirkko, Suomen Käsityön museo ja Bistro Kirkkopuisto. Jokaiseen kohteeseen piti löytää vetonaula. Kaupungintalon taidekierrokset, uusi Bistro sinänsä ja sen sauna olivat varmoja. Kaupunginkirkko mietitytti.

Markkinointi
Facebook-markkinointi käynnistyi 7.8. Ensimmäinen päivitys tavoitti 1550 henkilöä. Kuukauden aikana tein 16 päivitystä. Ne tavoittivat 6238 henkilöä.

Tapahtumasta oli sunnuntaina 5.9. maksullinen ilmoitus Keskisuomalaisessa ja keskiviikkona 8.9. SuurJyväskylän lehdessä. Molemmat lehdet julkaisivat lehdistötiedotteen pohjalta uutisen.

Tapahtumasta tuotettiin laadukas 1000 kpl:n fleieri.

Jäsenet vapaaehtoisiksi
Jokaiseen viiteen kohteeseen tarvittiin johtajan lisäksi vapaaehtoisia, kaikkiaan 50. Yhteistyökumppaneilla oli parikymmentä työntekijää.  

Odotusten täyttymys
Perjantain 10.9. taivas Jyväskylän yllä oli sinistäkin sinisempi ja sää lämmin. Kävijätavoitetta ei ollut. Uskoimme konseptiimme ja kohteidemme vetovoimaan.  Suurin yllätys oli Kaupunginkirkko.

Yhteistyön pohjana oli Win-Win -ajattelu. Kaikki osapuolet voittivat.

Tapahtumaan osallistui yli 400 senioria, 307 suoritti laudaturin ja 68 toivoi jatkoyhteydenottoa.

Taivas on sinistäkin sinisempi ja Bistro Kirkkopuiston piha täynnä laudaturin suorittamisohjeisiin tutustuvia senioreja.

 

Jälkityöt ja tulos
Tapahtumakuulumiset päivitin Facebookiin 10.9. Se tavoitti 1717 henkilöä. Keskisuomalaisessa oli Meidän juttu 25.9. Yhteydet halukkaisiin on otettu.

Tapahtuma maksoi n. 650 euroa. Yhteistyökumppanit tarjosivat tilat ja antoivat arpajaispalkinnot. Rohkeasti seniori -hanke maksoi lehti-ilmoitukset. Kulut on kuitattu 26:lla uudella jäsenellä. Laudaturin ansiosta Jyväskylän seniorien jäsenmäärä on kasvanut yli neljälläkymmenellä.

Tunnettavuutemme on lisääntynyt ja maineemme kasvanut.  Me teimme sen, me uskalsimme ja onnistuimme.

Kuvassa Outi Savonen esittelee kaupungin kulttuuripalveluita senioreille.