Professori Aila Lauha: "Työuran päättyminen ei merkitse tyhjyyttä"

Professori Aila Lauha: "Työuran päättyminen ei merkitse tyhjyyttä"

Professori Aila Lauhalla riittää elämässä sisältöä työuran jälkeenkin, sillä hänellä on ympärillään puoliso ja iso perhe. Emerita-sopimuksen turvin myös side yliopistoon säilyy virallisen työuran jälkeenkin.

Teksti ja kuvat: Tiina Parikka

 

Moni työyhteisö voisi ottaa yliopistomaailmasta mallia, ainakin mitä tulee työntekijöiden eläkkeelle siirtymiseen.

– Saan yhä tiedon yliopiston tapahtumista ja voin seurata oman tiedekuntani tutkimustyötä, kirkkohistorian emeritaprofessori Aila Lauha sanoo.

Yli 45 vuoden työrupeaman jälkeen Helsingin yliopiston kanssa emerita-sopimuksen tehnyt Lauha voi edelleen ohjata, antaa lausuntoja ja osallistua tarpeen mukaan myös opetukseen.

– Yksi artikkelini on jo julkaistu eläkkeelle siirtymiseni jälkeen, toinen on tulossa. Olen myös tavannut jatkoopiskelijoitani, ja yksi heistä ehti jo marraskuussa väitelläkin, lokakuun alussa eläkkeelle jäänyt professori kertoo.

Aila Lauha työskenteli 68-vuotiaaksi, jolloin eläkkeelle on pakko siirtyä.

– Päätös jatkaa loppuun asti oli minun ja tiedekunnan yhteinen tahto. Neuvottelin asiasta kolme vuotta sitten silloisen dekaanin kanssa. Samaan ajankohtaan osui useita eläkkeelle siirtymisiä ja kun minä voin hyvin ja jaksoin tehdä työtä, saatoimme näin jaksottaa henkilövaihdoksia vähän pidemmälle ajanjaksolle.

Yliopiston alumnitoiminta tarjoaa myös muille kuin yliopistouran tehneille mahdollisuuden säilyttää kosketus työelämään.

– Tästä ei varmaan kerrota riittävästi. Tapasin hiljattain esimerkiksi yhden lääkärin, jota eläkkeelle jäänti kauhistutti ja hän innostui kovasti, kun kerroin mahdollisuudesta mentoroida nuorempia kollegoita alumnitoiminnan kautta.

Samaa mallia voitaisiin hyvin kopioida myös akateemisten alojen ulkopuolelle.

 

Työpöydän siivous ennakkoon

Nurkkien siivoamista on pidetty hyvänä tapana järjestellä ajatuksia. Myös Lauha valmistautui eläkkeelle jääntiin siivoamalla työhuonettaan.

– Kävin läpi mappeja, arkistoja ja asiakirjaaineistoja. Mitä pitää säilyttää seuraajille, mitä voi hävittää? Valvoin, että asiakirjat hävitetään asianmukaisesti. Minulla on myös laaja kirjakokoelma. Monista kirjoista oli omat kappaleensa kotona ja töissä. Annoin paljon kirjoja eteenpäin, Lauha kertoo siivoustyöstä.

Hän alkoi jo hyvissä ajoin myös vähentää työhön liittyviä vastuita esimerkiksi eri komiteoissa.

– Työ on tuonut mukanaan erilaisia luottamustehtäviä, joista olen pikkuhiljaa jättäytynyt sivuun.

 

Työyhteisöllä tärkeä rooli

Etenkin dekaanin roolissa Aila Lauha ehti saattaa eläkkeelle myös monia työtovereita. Helsingin yliopistolla järjestetään usein läksiäiset pienen muistamisen kera. Professorit pitävät usein myös jäähyväisluennon.

– Minun pitämääni läksiäisluentoa tuli kuuntelemaan paljon työtovereita ja ystäviä   jopa moni sellainenkin, jonka kanssa olen viimeksi vuosia sitten ollut yhteydessä. Ilmeisesti luennon tiedotetta oli jaettu sosiaalisessa mediassa, jossa en itse ole mukana. Oli mieltä lämmittävää huomata, kuinka moni oli halunnut tulla paikalle, Lauha muistelee.

Eläkkeelle jääneet työntekijät kutsutaan myös pikkujouluihin vuosittain. Kuluneen vuoden aikana eläkkeelle jääneitä muistetaan tällöin pienellä lahjalla.

– Se on kiva tapa vielä huomioida ja osoittaa arvostusta.

Huonojakin esimerkkejä valitettavasti löytyy. Aila Lauha haluaa korostaa hienotunteisuuden merkitystä.

Kenenkään eläkeiän lähestymistä ei pidä ottaa esille töksähtäen ja ennen aikojaan. Siitä voi jäädä ikävät arvet pitkän uran päätteeksi. Voi tulla tunne, ettei työni ollutkaan tärkeä, Lauha painottaa.

 

Laajat verkostot

Vaikka Lauha on luopunut monista luottamustehtävistään etenkin kansainvälisissä ja ekumeenisissa yhteyksissä, hän on yhä mukana useissa verkostoissa. Tärkeä on myös Pohjois-Pohjalainen Osakunta, jossa Lauha toimi seitsemän vuotta inspehtorina.

Olen kotoisin Sallasta ja osakunta oli minulle muistutus tästä pohjoisesta osasta identiteettiäni. Vaikka nyt luovuinkin inspehtorin tehtävistä, seuraan osakunnan elämää ja kuulun pohjoispohjalaisiin senioreihin.

Yhden uudenkin luottamustehtävän hän on ottanut vastaan, nimittäin Tammenlehvän Perinneliiton hallituksen jäsenyyden.

– Se on minulle mieluista ja läheinen aihepiiri, Lauha sanoo.

”Ailan eläintarha”, eli hänen ohjaamansa teologian tohtorit, ovat myös edelleen osa Ailan arkea. Lähes 20 tutkijan uran ja tutkimustyön seuraaminen pitää Lauhan mukaan omankin mielen virkeänä.

– Minulla on ohjattaviini läheinen suhde ja seuraan heidän urakehitystään mielenkiinnolla. Saan myös kutsuja ja esiintymispyyntöjä erilaisiin alani tilaisuuksiin, mutta toivon, ettei kukaan koe velvollisuudeksi kutsua minua mukaan. Osallistumiseni ei saa kuormittaa toisia, eikä tietysti minuakaan.

 

Hyvän puolella

Papin tyttärenä teologia oli Aila Lauhalle varsin luontainen ainevalinta. Häntä kiinnosti uskonto ja sen merkitys ihmisille. Tähän kytkeytyi idealistinen toive siitä, että uskonto voisi olla hyvä voima maailmassa, jossa kaikki ei ole oikein. Lauhan omaksi tutkimusalueeksi muodostui kirkon ja yhteiskunnan vuorovaikutus ja ekumeeninen toiminta sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Haluan edelleen ajatella, että kirkoilla on mahdollisuus ja velvollisuus tuoda hyvää niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Yksilölle uskonto voi parhaimmillaan merkitä turvallisuuden kokemusta ja luottamusta tulevaisuuteen. Yhteiskunta taas hyötyy siitä, että uskonto velvoittaa toimimaan yhteiseksi hyväksi ja kantamaan vastuuta myös heikoista. Aina ei tässä kuitenkaan ole onnistuttu, Lauha toteaa.

Lauhan aloittaessa opintonsa Helsingin yliopistossa 1970-luvun alussa, tasa-arvokysymykset eri ihmisryhmien ja maanosien välillä olivat vahvasti tapetilla. Samat kysymykset ovat ajankohtaisia nytkin.

Toivoisin, että kirkot voisivat entistä paremmin olla rakkauden, vastuunkannon ja keskinäisen hyväksynnän sanansaattajina sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti. Tehtävä ei ole helppo, eikä perinteisten instituutioiden uudistaminen käy nopeasti, Lauha sanoo.

 

Perheen parissa

Aila Lauhaa ei työn jättämä tyhjiö pelota. Paitsi että yhteys yliopistolle on yhä olemassa, hänellä on puoliso ja iso perhe ympärillään.

Mieheni on ollut eläkkeellä jo pitkään. Teemme paljon asioita yhdessä. Jo siinä, että hän on yhä olemassa minun jäädessäni eläkkeelle, on riittävästi sisältöä ja iloa elämään, Lauha sanoo.

Perheeseen kuuluu myös neljä poikaa puolisoineen ja yhteensä kymmenen lastenlasta. Nuorimmainen on vasta puolivuotias.

Jouluaattona koko 20 hengen perhe kokoontuu Lauhoille.

– Aloitamme kello 11 joulusaunalla. Sen jälkeen vuorossa on joulupuuro runsaan voileipäpöydän kera. Iltapäivällä käy joulupukki ja juomme vielä kahvit ennen kuin pojat perheineen siirtyvät iltaaterialle puolisoidensa vanhempien luokse, Lauha kuvailee perinteitä.

Yksi uudistuskin on luvassa. Tänä jouluna kukaan lapsista ei jää aattona illaksi perinteistä poropaistia nauttimaan. Jouluateriat lasten kanssa nautitaan vasta ensimmäisenä ja toisena joulupäivänä.

Aattona lasten lähdettyä otamme ehkä mieheni kanssa pienet torkut, syömme kaloja ja muuta kevyempää ja menemme sitten Oulunkylän kirkkoon yömessuun ihan kahdestaan, Lauha kertoo.

Vuoden vaihteessa pariskunta on jo toistakymmentä vuotta suunnannut etelän aurinkoon. Niin tänäkin vuonna, mutta nyt matkaan voidaan lähteä vähän myöhemmin ja lomaa viettää kahden viikon sijasta kolme, kun yliopistovuoden käynnistyminen ei enää määritä kotiinpaluuta.

Meillä on aina kävelysauvat mukana. Patikoimme päivässä toistakymmentä kilometriä ja lueskelemme kirjoja auringossa. Matka on ollut meille tärkeä hyvinvoinnin ylläpitäjä eikä tätäkään tapaa ole syytä muuttaa.

 

Aila Lauha (o.s. Koivisto)

Synt. 1951 Oulussa. Asui lapsuutensa Sallassa, jossa edelleen käy vuosittain perheen mökillä.

Suoritti teologian maisterin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1975, josta lähtien työskenteli yliopistossa syyskuun 2019 loppuun saakka.

Valmistui filosofian maisteriksi 1986, teologian lisensiaatiksi 1987 ja teologian tohtoriksi 1990.

Työskenteli Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian dosenttina 1991-1997 ja kirkkohistorian professorina vuodesta 1997 lähtien.

Toimi Teologisen tiedekunnan dekaanina 2004–2013 ja sitä ennen varadekaanina ja laitosjohtajana. Hän oli teologisen tiedekunnan promoottori 2017.

Lauhan ohjauksessa on valmistunut yli 100 pro gradu -työtä ja lähes 20 väitöskirjaa.

Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen

Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan jäsen 1998-2003 ja 2010-2015. Toimikunnan puheenjohtajana 2010-2012.

Humanistisen alan pohjoismaisen yhteistyöelimen NOS-H:n puheenjohtaja vuosina 2002-2003.

Toimi puheenjohtajana yliopistokollegiossa ja Keskustakampuksen neuvottelukunnassa 2007–2009.  Kansalliskirjaston johtokunnan puheenjohtajana 2012-2014.

Euroopan Kirkkojen Konferenssin hallintoneuvoston jäsen 2013-2018.

Kunnianosoitukset: Suomen Leijonan komentajamerkki, Tiedeyhteisön palvelusvuosiansiomerkki 2013, Lundin yliopiston kunniatohtori 2011, Helsingin yliopiston hopeinen mitali 2011, Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkki 2002, Helsingin yliopiston Maikki Friberg -tasa-arvopalkinto 1998

Perheeseen kuuluu aviomies ja neljä poikaa puolisoineen sekä kymmenen lastenlasta.